• Yhteistyössä

TTS blogi avattu

Tietoyhteiskunnan tilat ja sisällöt-blogi on nyt vihdoinkin nähnyt päivänvalon!

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Nyt on mainio tilaisuus lopultakin virittää hankkeemme nettinäkyvyyttä. Blogeja on jo ilmaantunut osahankkeille, mm. Mediamajan mainio blogi. Aktiivi-hankekin on aina silloin tällöin muistuttanut siitä, että olisi hyvä ottaa blogi yhtenä viestintäkanavana käyttöön. Ja onhan se tunnustettava, että blogit alkavat olla arkipäivää jo kaikkialla. Descarteslaisittain voisi todeta: “Bloggaan – siis olen”.

Tämä blogi tulee olemaan hankekoordinaattorin, siis TYTin ylläpitämä blogi, kirjoittajina ainakin projektin henkilöstöstä Teemu ja Maritta.

Sivupalkkiin, tuohon oikealle ->,  on kerätty linkit osahankkeiden blogeihin ja www-sivuille. Siinä on myös linkit muihinkin yhteistyötahoihin, kuten Aktiivi-hankkeeseen. Lisää linkkejä varmastikin tulee matkan varrella.

Tätä kirjoitettaessa osa virallisista ESR-ilmeeseen kuuluvista logoista on vielä lisäämättä, mutta kunhan ymmärrys wordpressin toimintalogiikasta lisääntyy, nekin tuohon saadaan. Lapin lääninhallituksen logokin on vuoden vaihteen hallinnon uudistuksessa käynyt vanhaksi, joten yritämme samalla etsiä tilalle uuden, jostakin.

- Teemu -

4 vastausta

  1. Hienoa Teemu. Mistä löysit kuvan blogille? Aika jäätävän kaunis tunnelma siinä.

    Jokohan olisi aika päästä Lapin vaakunasta eroon? Se onkin suuresti ihmetyttänyt monia Häme-Wikin käyttäjiä. Taidamme poistaa sen tässä vaiheessa kokonaan, toivottavasti ei tarvitse lisätä Wikiin mitään elyn tai avin logoja. Onkohan vaakuna myös jossain hankkeen yhteisissä PP-pohjissa?

    • Ajattelin pelata varman päälle tekijänoikeuksien kanssa ja päädyin valitsemaan tuohon itse ottamani kuvan. Kuva on otettu melkein kotipihalta ihan tammikuun alussa. Vastavalo luo siihen mukavasti tunnelmaa. En ole osannut kuvaa käsitellä, joten se on ihan “luomu”.

  2. Saahan tämän muuten syötteenä?
    Maija

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.